Hakusysteemeistä ja lavatanssien kehittämisestä

Tanssilavojen hakujärjestely eli miesten haku, naisten haku ja sekahaku, on varmasti tanssijoita kyllästymiseen asti puhuttanut aihe sosiaalisessa mediassa. Annan panokseni keskusteluun nyt tanssiblogini kautta, sillä vaikkapa Tanssiporukka-facebooksivulle kirjoitettu mielipide ymmärretään helposti kapeasti ja mustavalkoisesti. Voimakkaiden puolesta ja vastaan esitettyjen mielipiteiden päätteeksi keskustelu sivustolla harvoin päätyy mihinkään perusteltuun ajatukseen tai johtopäätökseen – blogin yksinpuhelussa oman mielipiteen perustelu on helpompaa. Toki verkossa käytävällä keskustelulla on silti monessakin mielessä arvonsa tiedon ja tuntemusten jakamisessa ja siten meidän kaikkien tanssiymmärryksen kehittämisessä. Tämäkin kirjoitus kumpuaa Clara Blomqvistin facebookissa tekemästä ansiokkaasta sekahaun kannatuspuheenvuorosta ja sitä seuranneesta keskustelusta. Kiitos Claralle yleisemminkin rakentavasta ja usein myös rohkeasta ja hauskasta kommentoinnista tanssijoita puhuttavissa aiheissa. Näin pitkää blogitekstiä ehkä jaksaa lukea vain harva, mutta haluan tuoda esiin oman – tämänhetkisen – ajatukseni mahdollisesta lavaetiketin tulevaisuudesta. Blogi lopussa teen lavatanssiyhteisölle ehdotuksen.

Virittely ei tyydytä, kaivataan muutosta

Jos jokin tanssitapahtumien hakemisen perusjärjestely pitää nimetä, niin varmaankin se on miestenhaku, jota täydennetään parilla naisten hakujaksolla ja loppuillasta käytetään sekahakua. Ongelmana tunnutaan useimmiten pidettävän sitä, ettei osa naisista pääse tanssimaan omasta mielestään riittävästi, joku ei joskus lainkaan. Usein kuulen valitettavan, että miehet kohdistavat hakunsa painopisteisesti tuttuihin ja turvallisiin sekä nuoriin ja nätteihin. Naistentansseissa ja naisten haulla naiset pääsevät kyllä tanssimaan, mutta niissä on omat ongelmansa. Monet miehet haluavat päättää – ehkä jopa pääosan illasta – kenen kanssa tanssivat. Suuri osa miehistä siis karttaa naistentansseja. Monet naiset puolestaan eivät vain pidä hakemisesta. Vuorohaku taas koetaan usein niin, että ainakin miesten ollessa selvänä vähemmistönä, on naisten hakuvuoro paniikinomaista juoksemista tanssitaitoisten miesten kiinni saamiseksi. Sekahakutanssejakin järjestetään, mutta niiden suosiota himmentää ainakin pelko siitä, että naisvoittoisella sukupuolijakaumalla ne muodostuvat pelkiksi naistentansseiksi. Ei siis ihme, että tanssien järjestäjät tukeutuvat vahvaan perinteeseen ja ovat kokeiluissaan varovaisia.

Kaikki eivät koe hakuetikettiä kuitenkaan sitovaksi ja rohkeimmat hakevatkin aina halutessaan – ja myös hakurivin ulkopuolelta. Viljellään myös epävirallista hakuetikettiä, jonka mukaan miestenhaulla miehet hakevat, mutta kun haun ensimmäinen aalto on selvästi ohi, voivat naiset hakea toisessa aallossa miehiä, jotka eivät tulleet hakeneeksi ketään. Luonnollisesti tämäkin aiheuttaa monissa hämmennystä. Mikä sopii yhdelle hyvin, ei välttämättä sovi toiselle alkuunkaan.

On myös tehty tempauksia, joilla pyritään taklaamaan ainakin sitä kipeintä haastetta – kaikkien naisten pääsemistä tanssimaan. On esimerkiksi ”palkattu” kaikkien tanssittajia ja kehitetty keinoja ilmaista, että ”Hei, en ole päässyt tanssimaan pitkään aikaan!”. Sosiaalisessa mediassa tyrkytetään jos jonkinlaista ohjetta siitä, miten voit tulla paremmin huomioiduksi hakurivistöstä. Tanssikursseilta tuttu bussipysäkki on otettu pysyvästi käyttöön ainakin Sekahaun perjantaitansseissa Turussa. Naiset odottavat jonossa pysäkillä, josta miehet – teoriassa niin ikään hienosti jonossa – sitten poimivat kohdalleen osuvan daamin. Parin kanssa tanssitaan YKSI kappale ja palautetaan tämä jonon päähän. Pysäkkiä käytetään vain orkesterin ensimmäisen setin ajan eli 45 minuuttia. Olen kokenut bussipysäkin positiivisena kokemuksena näin toteutettuna. Aina tulee tanssittua täysin uusien tuttavuuksiin kanssa. Myös kohdalleni osuneet daamit ovat pitäneet järjestelystä. Kaikki naiset pääsevät näin tanssimaan ainakin pääosan ensimmäisestä soittojaksosta. Toki käy välillä niin, että kohdalle sattuvan pari kanssa elämys ei ole täydellinen, mutta sekin voi johtua vajavaisesta kyvystä nauttia erilaisista tanssielämyksistä. Esimerkiksi vasta tanssia opettelevan parin kanssa nautinto voi syntyä elämyksen tuottamisesta. Niillekin, joita kohdalle sattunut pari ei vain jostain syystä miellytä, on tanssittavana vain yksi tanssi. Loppuilta Pyrkivälläkin mennään perinteisesti vuoro- ja sekahaulla ja tanssitaan parina soitettavan tanssin molemmat kappaleet.

Kokeiluja ja pieniä asioita siis tehdään jatkuvasti mahdollisimman monen tanssijan tyytyväisyyden takaamiseksi. Niistä huolimatta ei universaalia tyytyväisyyttä ole selvästikään tavoitettu. Kaikkia ei voida aina tyydyttääkään, mutta vilkas ja jatkuvasti uudelleen käynnistyvä keskustelu aiheesta viittaa siihen, että jo pitkään vallinnut nykykäytäntö vaatisi kunnollista remonttia. Ehdotan blogini lopuksi yhden mahdollisuuden lavakulttuurin uudistamiseen.

Keskustelu hakuvuoroista on vain jäävuoren huippu

Hakukeskusteluun liittyy aina laajempi etikettikeskustelu ainakin siitä, tulisiko säilyttää hakurivistöt vai päästä niistä eroon. Hakurivistöissä häiritsee erityisesti siinä sijoittuminen, sillä rivistöstä muodostuu helposti tapa luokitella tanssijoita. Jotkut eivät puolestaan pidä itsensä tyrkyttämisestä, mihin hakurivistön käyttö näyteikkunan tavoin ohjaa. 

Hakurivistöt Särkän lavalla. Kuva Ari Ellert.

Aivan keskeinen kysymys tässä yhteydessä on myös yhdellä haulla tanssittavien kappaleiden määrä, joka on siis Suomen lavoilla vakiintunut kahteen. On luontevaa ajatella, että uusien kasvojenkin hakemisen kynnys madaltuisi, jos parin kanssa tanssittaisiin lähtökohtaisesti vain yksi kappale.

Entäs hausta kieltäytyminen – tulisiko kieltäytymisestä tulla nykyistä sallitumpaa ja luontevampaa? Kieltäytymistä pidettiin aiemmin selkeästi hyvien tapojen vastaisena, muutamaa poikkeustapausta lukuun ottamatta. Nykyisellään ilmiö lienee yleistynyt, kun esimerkiksi monet nuoret naiset kertovat antavansa pakkeja ennestään tuntemattomille hakemaan tuleville ”paapoille”. Silti pakkien antaminen lavalla on nähdäkseni edelleen harvinaista, ja pakkien saaminen aiheuttaa hakijassa edelleen pääsääntöisesti hyvin ikäviä tuntemuksia. Tanssista kieltäytymiseen voi olla useita syitä, eikä syy oikeasti aina ole se, ettei henkilö kerta kaikkiaan halua tanssia kanssasi. Kieltäytymisen perustelu tai tekosyiden kehittely on useimmiten vain pahasta. Siksi ottaisin kieltäytymisen etiketiksi mieluummin kohteliaan amerikkalaisen tavan vastata ”Kiitos, ehkä myöhemmin”. Ja sitten myöhemmin, ehkä, tanssitaan. Ja kuten todettu, jos yhdellä haulla tanssitaan vain yksi tanssi, myös tanssista kieltäytymiset varmasti vähenisivät.

Hakukeskusteluun liittyvät siis ainakin kysymykset kuka hakee, mistä haetaan, montako kappaletta haulla tanssitaan ja sopiiko hausta kieltäytyä. Lopulta siis ei oikeastaan keskustella pelkän hakuetiketin säätämisestä, vaan koko tanssitapahtuman luonteen muuttamisesta. Nykyjärjestelyillä voi käydä niin, että tanssin koko illan – vaihtamatta oikeastaan kenenkään kanssa ajatustakaan koko iltana, koska minulla ei ole tapana höpötellä tanssiessani. Tanssi-ilta voi toki olla taivaallinen niinkin. Tanssin pitääkin olla pääosassa, mutta uskon, että me olemme useilla kielillä vaikenevassa Suomessakin vääjäämättä menossa kohti modernimpaa, seurustelevampaa ja vuorovaikutteisempaa lavatanssikulttuuria. Lavoille haetaankin malleja toisista tanssiyhteisöistä ja ulkomailta.

Mallia muualta

Lähimmät esimerkit löytyvät salsan, swingtanssien ja argentiinalaisen tangon yhteisöistä. Malleja haetaan myös maan rajojen ulkopuolelta.

Salsabileet painottuvat yleensä voimakkaasti joko salsaan (On1/On2) tai salsan kuubalaiseen versioon, casinoon. Molempien lajien tapahtumissa tanssitaan lisäksi ainakin bachataa, mutta joskus myös muita latinalaisia rytmejä. Sivulajit, kuten bachata, kizomba tai zouk, saatetaan erottaa omiin saleihinsa. Tunnelma eri salsayhteisöissä on erilainen, mutta perusperiaate haun osalta on yleensä samankaltainen. Vallitsee sekahaku, mutta miehet hakevat yleensä enemmän. On kuitenkin erittäin OK, että nainen hakee. Omat kokemukseni perustuvat erityisesti HSA:n salsabileisiin ja ainakin niissä kokeneemmat pyrkivät yleisesti hakemaan myös kokemattomia uusia kasvoja. Toissapäivänä HSA:n joulubileissä ensimmäinen minua hakenut henkilö oli mies, joka kokeneena salserona halusi kehittää seuraamistaitojaan. Aina tanssitaan yksi kappale ja saatetaan nainen suurin piirtein sinne, mistä tämä haettiin tai vain jonnekin tanssialueen reunalle. On silti suhteellisen normaalia, että tanssitaan myös toinen kappale yhdessä. Hakurivistöä ei ole, vaan tanssiin haetaan mistä vaan. Tyypillistä on, että sali on täynnä pieniä keskustelevia ryhmiä ja kun mieleinen kappale alkaa soida, niin moni irrottautuu keskustelusta ja joko etsii parin tai näyttää muuten siltä, että haluaisi tanssimaan. Erityisesti Yhdysvalloissa olen havainnut myös konservatiivisempaa salsakulttuuria, jossa nainen ei hae lainkaan. Kuuban tanssikulttuuria en valitettavasti tunne.

Swingtanssien bileet, jotka Suomessa nykyisellään ovat yleisimmin westibileitä (West Coast Swing), ovat hakuetiketiltään salsabileiden kaltaisia. Kaikki voivat hakea kaikkia, tanssitaan yksi kappale ja palautetaan pari paikalleen. Isoissa tanssisaleissa ja ravintoloissa seurustellaan eri puolille salia sijoitetuilla sohvilla, pöytäryhmissä tai seisten. Seurojen tanssisaleilla järjestettävissä bileissä seurustellaan yleensä viereisessä oleskeluhuoneessa. Sieltäkin tanssiin hakeminen on ihan OK – yleensä kuitenkin vasta juttutuokion jälkeen. Salin puolelta taas musiikin pauhatessa haetaan sen enempiä keskustelematta. Kieltäytyminen hausta on molemmissa bileissä nähdäkseni kovin harvinaista, mutta joukko on jo yhden lajin harrastamisen takia yhtenäisempää kuin lavoilla. Ikäjakauma on niin ikään lavoja kapeampi ja nuorekkaampi, mutta ikärasismia en ole havainnut – nuoret hakevat minuakin ahkerasti, westissä joskus myös tutut nuoret miehet.

Argentiinalaisen tangon Milongat ovat luku sinänsä. Hakuetiketti on mainio näihin pieniin intiimeihin tanssitapahtumiin. Kaksi katsetta kohtaa, syntyy yhteinen päätös tanssiin lähdöstä, mies ja nainen lähtevät molemmat liikkeelle, pari kohtaa toisensa puolivälissä ja yhteinen neljän kappaleen tanda alkaa. Hakumenettely on oivallinen siksi, ettei sitä käytettäessä juuri voi tapahtua epämiellyttäviä tanssista kieltäytymisiä. Toki esimerkiksi hakija voi saada katseiden kohtaamisesta virheellisen käsityksen halukkuudesta tanssiin ja lähteä innokkaasti lähestymään daamia. Jos kuitenkin daami jää paikalleen katseen edelleen etsiessä sopivaa viejää, voi mies kurvata kunniakkaasti vaikka kahville ja miestenhuoneeseen. Hakumenettely toiminee kuitenkin hyvin vain milongoissa, koska siellä siihen on totuttu. Mikään ei kuitenkaan estä sen soveltamista muuallakin. Tandan neljää tanssia peräkkäin saman parin kanssa en olisi tuomassa lavatansseihin, vaikka kuulemma näin etelä-Ruotsissa tehdäänkin.

Ruotsissa myös sekahaku vaikuttaa toimivan hyvin. Ruotsia käyttökelpoisempana maaesimerkkinä nostaisin viimeiseksi esille kuitenkin meillä monelle tuntemattoman amerikkalaisen sosiaalitanssikulttuurin. Isot lavatanssitapahtumat ovat maassa harvinaisia, mutta monet amerikkalaisia kilpatansseja opettavat koulut järjestävät tyypillisesti joka perjantai tai lauantai pienimuotoiset sosiaalitanssit (ballroom social dancing). Vaikka amerikkalainen social ballroom on seuratanssejamme kilpatanssimaisempaa, olivat tanssit varsin samankaltaisia kuin omamme – ja toimivia. Näissäkin tansseissa oli vallalla sekahaku ja tanssittiin aina yksi tanssi yhden parin kanssa. Amerikkalaiseen tapaan tanssit olivat edullisia. Lippu maksoi tuolloin viisi taalaa ja siihen sisältyi aina runsas napostelubuffa.

Se lupaamani kehittämisehdotus

Lopuksi haluan palata alussa mainitsemaani Claran tosimielellä tekemään sekahakuesitykseen. Uskon, että sekahaun ottaminen käyttöön salsa- ja swingbileiden tapaan yhä useammilla tanssilavoilla osoittautuisi lopulta hyväksi ratkaisuksi. Pelättyä naisten kilpajuoksua miehiä hakemaan ei tapahtuisikaan, kun myös naisilla on koko ilta aikaa hakea haluamiaan miehiä.

Oman suppeaksi koetun hakupiirin laajentaminen olisi miehillekin luontevampaa, jos sekahakuun yhdistettäisiin salsa- ja westibileistä sekä social ballroom -illoista tuttu etiketti yhdestä tanssista kerrallaan. Yhden tanssin periaatetta pidän jopa sekahakua merkittävästi tärkeämpänä – mutta samalla toki myös radikaalimpana – uudistustarpeena. Teoriassa se voi lähes tuplata illan aikana yhden miehen tanssittamien naisten lukumäärän. Henkinen vaikutus hakupiirin laajentamiseen on vielä suurempi, kun hieman pieleen mennyt hakukokeilukaan ei enää ole ”big deal”. En oikein ymmärtää niitä mielipiteitä, joiden mukaan ensimmäinen kappale totutellaan ja vasta toisella päästään asiaan. Minusta tanssin tuleva kulku paljastuu jo usein tanssiotteen ottamisen yhteydessä, mutta kuitenkin viimeistään muutamien seuraavien sekuntien aikana.

Muutokseen lisäisin vielä tanssilavojen uudistamisen niin, että tanssialueen ja kahvion rajoja hämärrettäisiin ja saliin muodostettaisiin viihtyisiä oleskelualueita. Olisi tärkeätä pyrkiä irrottautumaan hakurivistöistä, koska nimenomaan hakurivistöön jääminen – kun kukaan ei hae – synnyttää epäonnistumisen tuntemuksia. Sekahaussa, ilman hakurivistöjä, ei voi samalla tavalla jatkuvasti epäonnistua. Mahdolliset pakitkaan eivät tule samalla tavalla esille kuin hakurivistössä.

Mahdollisimman monen kappaleen tanssiminen ei oikeasti voi olla kenenkään tavoite. Oleellista on, että saa tanssi-iltana sopivasti mielenkiintoisia ja hauskoja tansseja. Tanssin lisäksi tanssi-illa voi tarjota mieleenpainuvia kohtaamisia. On erikoista, että olen viettänyt ehkä promillen tanssi-illoistani westi- ja salsabileissä, mutta olen oppinut tuntemaan niissä monikertaisesti enemmän ihmisiä kuin lavatansseissa.

On suoranainen ihme, että lavakulttuurimme on saatu säilytettyä tanssilajeiltaan yhä vain monipuolistuvana ja näinkin suosittuna ilmiönä. Samaan aikaan ovat diskovillityksen hiivuttua vahvistuneet myös lavakulttuurin ulkopuolisten tanssien harrastusyhteisöt. Eri tanssiyhteisöjen ”sekakäyttökin” on lisääntynyt ja fuusiobileitä (esimerkiksi wcs/bugg/fusku) järjestetään säännöllisesti. Kannattaako siis ja voidaanko edes oikeasti ryhtyä muuttamaan mitään lavoilla radikaalisti?

Kyllä minusta. Näkisin että hakuvuorot ja hakurivit kuuluvat pikkuhiljaa jo tuppisuiseen menneisyyteemme. Suomalaisten sosiaaliset taidot ovat parantuneet samalla kun sosiaalisuuden tarve ja tasavertaisuuden vaatimukset ovat nekin lisääntyneet. Voisimme siis hyvin siirtyä kohti vuorovaikutteisempaa tanssielämystä ottamalla käyttöön vapaan haun ja hakua kohti yhden tanssin periaatteen. Lavatanssit eroavat salsa- ja swingyhteisöistä lajikirjonsa takia ja siksi seuraavan kahden kappaleen lajityypin ilmoittamisesta tulisi tehdä vakiintunut käytäntö. Oivallisen esimerkin tästä tarjoaa Pekkaniskan Pojat ”sähköisellä tanssiinkutsullaan” eli valotaululla, joka jo edellisen kappaleen soidessa näyttää seuraavan kappaleen lajityypin. Yhden tanssin tanssimistakaan yhdellä haulla ei pidä ottaa liian tiukkapipoisesti. Soisin tanssiin lähdettävän useammin myös kesken kappaleen. Voihan tanssia jatkaa seuraavaan kappaleeseen. Ja halutessaan pari voi toki tanssia kaksi tai useammankin kappaleen peräkkäin. Pääsääntö kuitenkin olisi yksi kappale, kiitos ja kohti seuraavaa seikkailua.

En usko, että kukaan lavatanssien järjestäjistä uskaltaa lähteä tällaisia tansseja kokeilemaan. Mielelläni olisin tässä silti väärässä. Voisimme aloittaa pienimuotoisemmin. Tanssiseurat tai -koulut voisivat hyvin järjestää pienimuotoisia viikkotansseja, joissa tätä kaavaa noudatettaisiin – mahdollisesti joku koulu näin jo tekeekin. Tunnilla jatkuvaan parinvaihtoon tottuneille oppilaille kokonaisten kappaleen tanssiminen tunnin päätteeksi yhden parin kanssa tuntuisi jo ruhtinaalliselta. Pienimuotoinen kahden – kolmen tunnin tanssitapahtuma tanssikoulun salilla sopisi hyvin vaikka suosittujen tanssituntien jatkeeksi, jolloin tanssiyleisö olisi pääosin jo koossa. Jos tästä käytännöstä saadaan täällä Suomessakin hyviä kokemuksia ensin pienissä ympyröissä, uskalletaan uusia malleja ottaa käyttöön myös isoilla lavoilla.

Vapaa haku, hakurivistöt hiiteen, yksi tanssi yhdellä haulla ja lavoille iloisempi, viihtyisämpi ja seurustelevampi pöhinä.

Tanssimisiin,

Auvo

You may also like...

2 Responses

  1. Maija-Riitta Järvinen sanoo:

    Moimoi ja kyllä vain hakusysteemiä vois kehittää. Kannattaa kokeilla, ei muuten voi tietää. Toki itse tykkään yleensä tanssia tuppisuuna ja nauttia musiikista ja tanssista. Toki joku voi loukkaantua🤔

  2. Tanskanen R sanoo:

    Ehdotukseesi en äkkkiseltään osaa ottaa kovin voimakkaasti kantaa. Voisi toimiakin. Hätäisesti arvioituna ok. Itse olen ajatellut lavatanssikulttuuriin pientä lisäystä.

    Tanssipaikalla jossa on pääsääntöisesti pariskuntia ja jotka yleensä haluavat tanssia vain keskenään, voisivat ajatella sitä yhtä tai niitä muutamaa daamia, jotka ovat tulleet tanssipaikalle yksin. Hekin ovat pääsylippunsa lunastaneet mutta eivät ehkä pääse kertaakaan tanssimaan. Jos jokainen pariskunnan uros hakisi kerran illassa tuollaista yksinäistä tyttölasta, niin todennäköisesti hän saisi tanssia koko illan tai niin paljon kuin haluaa. Jos tämä olisi ikään kuin ”vaatimus” ja ”kirjoitettu lavatanssietikettiin” voisivat miehet rohkaistua heitä hakemaan, eikä se oma kultakaan voisi mustasukkainen olla. Tietenkin tuo pitäisi kuulua jo yleissivistykseen mutta käytännössä nuo naiset valitettavasti ovat niitä seinäruusuja ja hyvin usein yksikään mies ei heitä hae. Niinpä he sitten ovatkin viimeistään parin tunnin kuluttua poistuneet. Olin kerran Sekahakutansseissa huomaavinani, että Sekahakulaisetkaan (seuran jäsenet) eivät ko. tilanteessa hakeneet. ”Bussipysäkkikään” ei tuolloin ollut vielä käytössä.
    Sinä mm. olet siellä tanssin eturintamassa ja te kaikki eturivin toimijat voitte näihin juttuihin paremmin vaikuttaa. Hyvä, että muutoksia tehdään jos on muutoksen tarve.

Vastaa käyttäjälle Maija-Riitta Järvinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *